17. syyskuuta 2012

You Can Always Do More





Viikonloppu oli yhtä mättämistä. Polttaakseni kaloreita tanssin huoneessani nopeaa salsamaista tanssia noin tunnin joka ilta. Aioin tehdä niin tästedeskin laihtuakseni nopeammin.

Sunnuntai-iltana isä toi vaa'an keittiöön, ja käski nousemaan sille. 55kg. Not bad, kun ajattelee koko viikonlopun ruokalistaa, mutta se on silti liikaa..

Samana päivänä äiti oli tehnyt ruokaa ja pyysi ottamaan sitä. Sanoin syöneeni jo suklaata(i know, that's wrong) ja mysliä.
- Alicia tulisit nyt ottamaan. Kyllä mäkin söin silloin mun äidin tekemiä ruokia vaikka sairastin syömishäiriötä.
- Mutta kun mä söin jo. Eikä mun tarvitse ruveta matkimaan sua.
- No ei niin mutta... Toi on vähän epäkohteliasta mua kohtaan..
- Anteeksi, mutta mä olen jo ihan täynnä, kiitos vain.





Vihaan sitä kun äiti yrittää saada mut syömään sen tekemiä ruokia. Aina se päätee johonkin, esimerkiksi. ''Kyllä sä voit tätä syödä, ei tää lihota''(←tuota lausetta käyttänyt erityisesti tehtyään -ei täysjyvä- riisiä. Ja kaikkihan tietävät, että juurikin riisi lihottaa), ''Onko mun ruoat pahoja, kun et suostu niitä syömään?'', ''Toi on todella loukkaavaa mua kohtaan, ettet syö mun tehtyjä ruokia'' & ''Mitä vikaa tässä muka on?'' .

Kummallista, ettei äiti ole lähes vuoden jälkeen vieläkään oppinut, että heillä on omat ruokansa, minulla omani(tai ei ollenkaan).




Koulusta päästyäni olin innoissani, koska olin päättänyt mennä uimahallille polttamaan kaloreita, mutta sinne päästyäni näin lasiseinän läpi kavereitani uimassa suuressa altaassa.
''Tuonne en mene. En tänään. En voi mennä sinne näin läskinä'' 
Elikä huomenna yritän uudelleen. Jokatapausessa tällä viikolla on pakko päästä uimaan.
On pakko laihtua. On pakko saada tämä läski pois ympäriltäni. Pakkopakkopakkopakkopakko








Ihana nähdä kun teitä ♥lukijoita♥ on tullut lisää, vaikkakin ajatus siitä, että jotakuta kiinnoistaisi omat kuulumiseni hämmäsyttää :0 :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti