What You Perceive To Be The Truth And What Is Real

Kaikki on ihan sekaisin.
En kestä itseäni, en kestä sitä miltä näytän.
Ei ole tehnyt mieli ruokaa, jonka vuoksi olen skipannut monina päivinä jo monia aterioita. En halua enää syödä. En tahdo lihota, en tahdo olla samanlainen kuin nyt. Vihaan ruokaa. 

Olen ollut koko viikon älyttömän väsynyt ja uupunut, mutta vielä pitäisi jaksaa ensiviikon viimeiset kokeet, jonka jälkeen pääsen lomalle. 

Loman alettua olen muutaman päivän kotosalla, ja sitten menen kahdelle peräkkäiselle leirille isoseksi, joten ei tarvitse olla kotona silmien alla vahdittavana mun syömisten kulkua.

Mulla ei ole hajuakaan mitkä teidän reaktioit on luettuanne tämän postauksen.

Juurihan mä halusin parantua ja nyt.. nyt en.

Life Is What You Make It

Mulla ei ole hajuakaan, edistynkö mä tässä parantumisprosessissa ollenkaan.. Joka päivä ajatuksissa käyvät nämä kaksi hyvin erilaista ajatusta: "Nyt vihdoin pääsen askeleen edemmäs" ja "En edisty tässä yhtään.  En ikinä pääse syömishäiriöstä eroon".

 

Olen käynyt normaalisti joka viikko psykologini luona, sekä terveydentarkastajalla jokatoinen viikko punnituksessa. Sovimme viime kerralla terkkarin kanssa, että tästä eteenpäin mulle ei kerrota eikä näytetä omaa painoani, koska se aiheuttaa mussa niin paljon sekalaisia tunteita.
Tämä oli ihan oma päätökseni, mutta silti painon ajatteleminen ja pohtiminen ei ole vähentynyt, koska tiedän, että se paino heittelehtii siinä 54-56 kilojen välimaastossa.

 

Kävin viime viikolla uuden ravintoterapeutin luona.
Kun kerroin ne määrät mitä normaalisti syön, hän oli järkyttynyt. Hänestä syön aivan liian vähän ja epäterveellisesti(tällä hän tarkoitti sitä, etten saa tarpeeksi rasvoja, d-vitamiinia, kalsiumia yms.).
Ja olin koko ajan luullut, että nyt syön terveellisesti, kun syön paljon marjoja ja saan paljon kuitua(mitkä tulivat ainoastaan leivästä ja kaurapuurosta), en käytä  rasvaa enkä sokeria enkä suolaa. Kun ravintoterapeuttini kysyi, miksi en käytä rasvaa, mietin hetken, ja avattuani suuni meinasin pillahtaa itkuun, koska ymmäsin kuinka paljon oikeasti pelkään sitä mitä vastasin:
"koska mä en tahdo lihota".
Ravintoterapeuttini katsoi minua ja puolestaan vastasi "jos mä saisin päättää, niin mä kyllä veisin sut lihotettavaksi" jonka jälkeen naurahti järkyttyneenä.

Viime viikko oli yhtä oravanpyörää. Söin ja oksensin ja söin ja oksensin ja oksensin.
Mutta nyt oon ollut 'kuivilla' sellasen viikon verran, ja toivottavasti tää hyvä kausi jatkuisi pitkään.

Kuitenkin yksi isoimmista taka-askelista, mikä olen ottanut tässä jonkin ajan sisällä, on ollut nesteenpoistopurkin osto. Siitä on tullut tekosyy olla oksentamatta.

 Kesä on jo kynnyksellä odottamassa sisäpuolelle astumista(:  

 Nauttikaa, ja menkää uimaan vaikka ette olisikaan omasta mielestännen täydellisesti kesäkunnossa. Te olette täydellisiä kroppineinne kaikkineen!

Halit♥