I'm Not So Strong Anymore

En ikinä onnistu. Olen heikko. Koko viikko on mennyt perseellensä.
Ruokaa, ruokaa, ruokaa...
En ole vain jaksanut välittää. En ole halunnut paastota, koska tiedän päätyväni herkuttelemaan. Life Sucks Rite Now..

Olen huomannut epäonnistuvani lähes aina kun olen kirjoittanut tänne suunnitelman. Esimerkiksi tiistain postauksessa(Sorry That I Am Not Perfect) lupasin aloittaa kasvisravinnon. Heti seuraavana päivänä leivoin kaurakeksejä ja söin jotain ihan muuta kuin kasviksia.
Joku varmasti ajattelee juuri nyt ''no eihän se, että tulet kirjoittamaan tänne aikomuksias, vaikuta mitenkään siihen miten sä onnistut''. Ehkei vaikutakaan, ehkä vaikuttaa..
Kuitenkin, en tule kirjoittamaan tänne enää asioita jotkai aioin tehdä, vaan kirjoitan niistä tänne kun olen epäonnistunut tai onnistunut niissä.

Saatan pitää hetken aikaa blogista ''lomaa''. Yritän saada setvittyä ajatuksiani ja näin. Mutta tuun pikoin takaisin, don't be afraid.
Olette rakkaita!♥ Voimia, onnistumisia, ja haleja teilleღ

Sorry That I Am Not Perfeckt

En tiedä mitä mun pitäisi kirjoittaa tänne. On niin paljon asioita, niin paljon erilaisia tunteita.. Olen tuottanut itseni lisäksi pettymyksen myös teille. Tiedän ettei anteeksipyytäminen enää auta tässä vaiheessa, mutta joka tapauksessa; anteeksi. Anteeksi että en koskaan onnistu laihduttamisissani.

Maanantaipäivä meni 3 Benn & Jerry's jäätelöllä(yksi pieni ja yksi iso purkki, sekä wich-jäätelökeksi) ja kaurakekseillä. Olen varma, että ruudun takana lukijoiden suut loksahtivat auki luettuaan jäätelöiden määrän, enkä  edes itsekään ymmärrä, miksi?

Tämä päivä on meni ihan hyvin, kunnes.. Niin. Kunnes lankesin syömään 2/3 suklaalevystä. Ja voitte vain kuvitella pettymykseni määrää. Haluaisin vain huutaa: MIKSI!?

Olen miettinyt tätä mun syömissekoilua. Paastoamista, paastoamista, lankeamista ruoan syövereihin, uudellen paastoamista..

Ehkä on järkevämpikin tapa laihtua..? 

Joten olen suunnitellut siirtyväni jälleen kasvisravinnolle, mikä tarkoittaisi päivässä 1-2 salaattiannosta(mitkä sisältäisivät pääosin salaattia, kurkkua, lihasiivuja ja salaattikastiketta), ja hedelmiä/vihanneksia/marjoja sekä ruisleipää. Toivon todella, ihan tosissani, laihtuvani tällä tavoin.

Don't Eat, Drink Tea♥

Torstaina koulussa ruoanlaiton ohjaajamme tuli minun ja ystävieni pöydän viereen, ja tiesin hänen katsovan minuun. Tiesin hänen aikeestaan kysyä, miksen syö? En katsonut häntä, olin kun en huomaisikaan. Join lasista maitoa muiden syödessä uunituoretta suklaakakkua. Ja onnekseni ohjaajamme ei sanonut _mitään_, vaan käveli hetken kuluttua pois.
[x] Tehtävä suoritettu

Kädet ovat vihdoin kylmät♥  Olen lähes koko ajan kananlihalla, enkä koe sitä mitenkään pahana asiana. Se on enemmänkin merkki siitä, että olen onnistunut kontrolloimaan syömisiäni.

Koulussa koko päivän ajan mieli oli tehnyt erityisesti Werther's Original karamelleja ja Ben & Jerry's Wich-keksijäätelöä. Pankissa käytyäni olin jo matkalla kauppaan ostoksille, mutta pidin pääni ja käännyin takaisin kotiin päin. Kotiin pästyäni keitin ensimmäisenä Rooiboksen karamelli-kerma-teetä. Onnekseni se haihdutti makean himon. Mitä elämä olisi ilman teetä?(:

Haluaisin olla kondiittori. Tämä ei siis ole mikään pitkä aikainen haaveammatti, mutta se tuli äsken mieleeni. Saisin tehdä karamelleja ja kaikenlaisia leivoksia, eikä minun tarvitsisi syödä niitä. Sehän siinä onkin parasta. Olisi ihanaa olla laiha kondiittori.

Sometimes Life Is Just Survival

Tiistaina pääsin onneksi uimaan! Uimahallissa ei ollut koko aikana lisäkseni muita vanhojen mammojen lisäksi. Kuitenkin myöhemmin samaan altaaseen tuli joku vanha papparainen, joka katsoi meitä naisia hiukan sillä silmällä, ja tällä oli vielä mukanaan uimalasit, joten katsoin parhaaksi vaihtoehdoksi poistua altaasta. Uitua tuli siis vain 35 minuttia:/

2 paivää ilman ruokaa on mennyt aika kepeästi. Ikävä kyllä huomenna koulussa olisi luvassa ruoanlaittoa ja pelkään joutuvani syömään.
En uskalla mennä vain sanomaan etten voi syödä henkilökohtaisista syistä. Mitä jos siitä ilmoitetaan/kysytään vanhemmilta? Jäisin kiinni tästä koko paskasta, enkä saisi enää laihduttaa:(

Sain tiistaina viestin tukihenkilöltäni(jonka olen viimeksi nähnyt kesäleirillä, jossa olin isosena). Hän halusi nähdä, ja ihan vain kysellä kuulumisiani. Sydän pumppasi ylimääräisen lyönnin. Pelkäsin äitini olleen yhteydessä tukihenkilööni ja pyytäneen tätä juttelemaan kanssani.
Suostuin tapaamiseen. Illalla kysyin vielä äidiltä asiasta, ja hän sanoi ettei ollut puhunut tai viestitellyt tukihenkilöni kanssa kesäloman alkamisen jälkeen.

Tänään siis kävin tukihenkilöni luokse. Lähes kaikkiin kysymyksiin vastasin valheeilla.
- Kerros nyt vähän mitä sulle kuuluu, miten sun syömiset on menneet ja näin?
- No on menny tosi hyvin, oon ollu paljon kavereiden kanssa ja näin. Nyt kun on koulut alkanut niin oon tullu paljon iloisemmaksikin. Ja.. no ruoan syhteen on menny tosi hyvin. Mä en enää välttämättä katso mitään ruokien ravintoarvoja en punnitte tai mitään.
- Tosi hyvä jos sulla on menny noinki hyvin. Miten tai millon sun suhtautuminen ruokaan on muuttunu noin hyväksi? 
-Mmm no se muuttu siinä sen kesäleirin jälkeen. Mä jotenki tajusin en että mä kelpaan itse itsenäni. 

Pää meinasi räjähtää joka kerta, kun tukihenkilöni alkoi puhumaan ja kyselemään ruoasta. ''Syötkö sä mitä ja kuinka paljon ja blaablaa''
Olen varma, että mun tukihenkilö huomasi mun valehtelevan sille koko ajan päin naamaa.
Pelkään että se soittaa äidille ja kyselee mun syömisistä ja näin. Jos se tekee niin, mä jään kiinni valehtelusta, ja sen jälkeen vanhemmat ja mun tukihenkilö tietää että en ole parantunut.

Ps. Haluan vielä uudelleen muistuttaa kysymyspostauksiin lähetettävistä kysymyksistä. Eli kysymyksiä saa laittaa kuinka paljon tahansa, ja saa kysyä ihan mitä tahansa, mutta jätän vastaamatta liian henkilökohtaisiin kysymyksiin, tai sellaiset joista minut voisi takuuvarmasti tunnistaa(: Ja tosiaan kysymykset s-postiin tai minkä tahansa postauksen kommentteihin.
 Kiitos jo tulleista kysymyksistä!

You Can Always Do More

Viikonloppu oli yhtä mättämistä. Polttaakseni kaloreita tanssin huoneessani nopeaa salsamaista tanssia noin tunnin joka ilta. Aioin tehdä niin tästedeskin laihtuakseni nopeammin.

Sunnuntai-iltana isä toi vaa'an keittiöön, ja käski nousemaan sille. 55kg. Not bad, kun ajattelee koko viikonlopun ruokalistaa, mutta se on silti liikaa..

Samana päivänä äiti oli tehnyt ruokaa ja pyysi ottamaan sitä. Sanoin syöneeni jo suklaata(i know, that's wrong) ja mysliä.
- Alicia tulisit nyt ottamaan. Kyllä mäkin söin silloin mun äidin tekemiä ruokia vaikka sairastin syömishäiriötä.
- Mutta kun mä söin jo. Eikä mun tarvitse ruveta matkimaan sua.
- No ei niin mutta... Toi on vähän epäkohteliasta mua kohtaan..
- Anteeksi, mutta mä olen jo ihan täynnä, kiitos vain.

Vihaan sitä kun äiti yrittää saada mut syömään sen tekemiä ruokia. Aina se päätee johonkin, esimerkiksi. ''Kyllä sä voit tätä syödä, ei tää lihota''(←tuota lausetta käyttänyt erityisesti tehtyään -ei täysjyvä- riisiä. Ja kaikkihan tietävät, että juurikin riisi lihottaa), ''Onko mun ruoat pahoja, kun et suostu niitä syömään?'', ''Toi on todella loukkaavaa mua kohtaan, ettet syö mun tehtyjä ruokia'' & ''Mitä vikaa tässä muka on?'' .

Kummallista, ettei äiti ole lähes vuoden jälkeen vieläkään oppinut, että heillä on omat ruokansa, minulla omani(tai ei ollenkaan).

Koulusta päästyäni olin innoissani, koska olin päättänyt mennä uimahallille polttamaan kaloreita, mutta sinne päästyäni näin lasiseinän läpi kavereitani uimassa suuressa altaassa.
''Tuonne en mene. En tänään. En voi mennä sinne näin läskinä'' 
Elikä huomenna yritän uudelleen. Jokatapausessa tällä viikolla on pakko päästä uimaan.
On pakko laihtua. On pakko saada tämä läski pois ympäriltäni. Pakkopakkopakkopakkopakko

Ihana nähdä kun teitä ♥lukijoita♥ on tullut lisää, vaikkakin ajatus siitä, että jotakuta kiinnoistaisi omat kuulumiseni hämmäsyttää :0 :D

Maanantaista Perjantaihin

Maanantain ensimmäinen paastopäivä meni vähän pusikkoon syötyäni 2 proteinipatukkaa. Seuraavat päivät menivät kuitenkin vallanmainiosti, perjantaihin asti.
Syömiseeni oli kuitenkin hyvä syy(vaikka toisaalta se päivä olikin vain yhtä mättämistä).
Mulla alkoi eilen eräs vahva lääkitys, mikä pistää vatsan ihan sekaisin. Sen tähden ravasinkin eilen vessassa vähän väliä ainakin 6 kertaa, ja jokaisella kerralla itkin sitä sietämätöntä kipua. Äitikin tuli kerranvessan oven taakse ja kysyi
- Alicia onko kaikki hyvin? Sä oot istunut sielä jo 20 minuuttia.
- No kun vatsa on ihan hirvittävän kipeä, vastasin itku kurkussa.

Perjantaina siis söin lautasellisen ranskalaisia, suklaalevyn, 8 keksiä, ruisleivän kinkulla ja mysliä.
Eikä se silti auttanut tähän vatsaan. unbelievable

Tänä aamuna oikeasti pelkäsin ottaa lääkkeen. Olisiko tämä päivä samanlainen kuin eilinen?
Astuin peilin eteen ja heitin yöpaitani pois yltäni. Näky ei olltkaan niin kauhea kuin mitä olin odottanut eilisestä johtuen. Onneksi.

Kävelin keittiöön keittämään kupin kahvia. Kaadoin kahvin kuppiin, otin puolikkaan suklaalevyn(koska minä idiootti toivoin sen auttavan vatsani toimintaan) ja appelsiinimehutölkin käsiini ja istuin tietokoneelle kirjoittamaan postausta teille(;
Love Yaღ

You Are Fat, Just Believe It

Maanantaina menin kirjastoon heti koulun jälkeen välttyäkseni päivälliseltä. Noin kuuden aikaan lähdin kotiin päin Pandan mansikka lakupussi laukussa. Kaikki meni hyvin, kunnes illalla kymmenen maissa suuhuni eksyi 1 Susu Original karkkipussi, ruisleipää ja keksi. Järkyttävintä on ajatus siitä että söin päivän aikana 2 kokonaista karkkiapussia. Voitte vain kuvitella sitä huonon omantunnon määrää, kun katsoin itseäni peilistä.  Läski

Juuri nyt voin olla jopa varma siitä, että en ehdi laihtua lokakuuksi. Mun itsekuri on vain niin perseestä. Olen päästänyt sen ruostumaan. 

Muutenkin into mennä lenkille on kadonnut lähes kokonaan. Mutta lupaan teille, että jos tänään ei sada(tihkusadetta ei siis lasketa), hinaan perseeni vähintään 30 min lenkille. 

On ihan pakko päästä liikkeelle, on pakko laihtua. 

Tänään on tullut syötyä puoli suklaalevyä, 1 tupla, ja 2 omenaa.

Nolottaa ihan hirveästi myötää syönneensä noin paljon suklaata, antakaa anteeksi pikkuiseni :(

Olen läski. Ihan oikeasti. En laihdu tästä yhtään. Reiteni ovat levenneet ihan julmettomasti, samoin käsivarteni. Myös selkään on ilmestynyt läskiä, puhumattakaan vatsasta. 

Minä. Olen. Läski. LäskiLäskiLäski.

Lupaus nro 2: Tänään en syö mitään. Enkä huomennakaan. Jos mahdollista(tämä siis riippuu vain ja ainoastaan perheestäni), en syö mitään perjantaihin mennessä. 

Olen läski, en ansaitse ruokaa. En todellakaan ansaitse. 

Elä Nykyhetkessä Äläkä Menneessä Tai Tulevassa, Sillä Muuten Ei Ole Mitään Mitä Muistella

Viikonloppu on mennyt kyllä aika perseelleensä. En ole oikein jaksanut välittää ruokien kaloripitoisuuksista tms. Silti en ole masentunut syömisistäni. Vatsa on ollut ihan hirveän kipeä aina hetkittäin, varsinkin aamuisin. Vessassa on pitänyt rampata lähemmäs neljäkertaa, kiitos ruisleivän, mikä pistää kyllä ruoansulatuksen nopeasti toimintaan.

Mutta olen alkanut vihdoin ja viimein hoikistua, varmaankin liikunnasta johtuen ja näin.
Mutta huomenna alkaa uusi viikko, uudet kujeet ja suunnitelmat(;

Olen miettinyt uutta ruokailusuunnitelmaa ainakin seuraavaksi viikoksi. Aion syödä päivittäin vain ja ainoastaan yhden karkkipussin. Saattaa kuulostaa hullulta näin aluksi. Mitä järkeä on syödä karkkipussi päivässä, hirveästi kaloreita!?
Mutta kävin kuitenkin tutkiskelemassa karkkipusseja ja kaloriarvoja. Huomasin, että Pandan Natural Lakritsa pusseissa on 377kcal-405kcal /pussi, eli juuri sopivasti(:
Ja sääntönähän on sitten se, ettei koko päivän aikana saa syödä muuta.

Syyskuussa on eräiset musiikkifestivaalit. Menen sinne eräisen ystäväni kanssa, ja aikomuksena on viettää mahtava yö, olla välittämättä muusta maailman menosta ja elää hetkessä tulevia seurauksia miettimättä.
Vain neljä viikkoa aikaa laihtua. Aika tuntuu valuvan käsistä. Pelkään etten ehdi ajoissa. Pelkään epäonnistumista.

Muistutan vielä, että kysymyksiä saa laittaa lauantai 15.9 asti kommentteihin tai lähettää s-postiin! Kiitos(:

Elä Jokainen Päivä Kuin Se Olisi Viimeisiesi, Mutta Ajattele Elämääsi Kuin Se Kestäisi Ikuisesti

Aamut ovat menneet hyvin tähän mennessä(:
Isä on aina herättämisen jälkeen nukahtanut uudelleen, ja koska en viitsi ruveta toista kertaa herättelemään, selviän aamun kahvin voimin.

Sain äidin taas huolestumaan turhaan.
Eilen pyysin hakemaan kaupasta rasvatonta maitoa. Siitäkös se sitten rupesi ulisemaan
''Miksi sen pitää olla rasvatonta? Alicia rakas, sun pitää pitää ittestäsi huolta, kun sun jumpatkin alkaa taas ettet laihdu liikaa''
Teki mieli vain huutaa, mutta yritin rauhallisen välinpitämättömästi sanoa, ettei tarvitsekaan sitä sitten tuoda. Jäädessäni yksin illalla kotiin, yritin selventää päätäni. Olin jo ehtinyt keittää (kaloritonta) suklaateetä, mutta ei ollut maitoa. Tai siis olihan meillä monta purkkia kevyttä maitoa, mutta ei sitä rasvatonta. Päädyin siis kaatamaan teen pois. V*tutti.
Mentyäni ulos katoksen alle istuskelemaan läksyjen seurassa, meinasi muutama kyynel pirahtaa.
''Mitä väliä jos haluan rasvatonta maitoa? Mitä väliä jos syön eritavalla? Jos oksennan? Jos laihduttaa? Miksen voi elää niinkuin parhaaksi näen? Miksi sitä ja tätä...''
Elämäni on yksi suuri kysymysmerkki. Enkä saa siihen vastausta.

Eilen koulun jälkeen olin hakemassa huoneestani oksennuskulhoa, tyhjentääkseni sen. Se ei ollutkaan kaapissani. Se oli tiskialtaassa. Sh*t. Äiti oli nähtävästi käynyt tyhjentämässä sen.
Miksi ihmeessä sen pitää mennä penkomaan mun kamoja?
Voin vain odottaa sitä päivää kun isä tai äiti tulee kertomaan löytäneensä taas kerran sellaisen kulhon huoneestani. Mitä oikein sanon? Pitää vain toivoa, että he eivät koskaan tule kysymään...

Kaikesta huolimatta ymmärrän vanhempieni huolet suhteestani ruokaan. Jos oma tulevaisuuden lapseni
käyttäytyisi samoin, yrittäisin kaikin mahdollisin keinoin saada hänet parantumaan.
Mutta kun...

Olen miettiyt vähän tätä koko systeemiä. Laihdutusta, oksentelua ja näin.
Mietin mitä elämä olisi ilman tätä? Ehkä helpompaa, mutta.. en haluaisi sitä. En haluaisi elää niin.
Koska tämä on mulle normaalia. Mielestäni on täysin normaalia oksentaa ruoka pois se syötyään. On normaalia vahdata kaloreita ja olla syömättä.
Lähes päivittäin minulta kysytään koulumme ruokalassa istuessani pöydässä kavereitteni kanssa vesilasi kädessä
''Miksi sä et koskaan syö mitään koulussa?''
''Mmm... emmä vaan tykkää koulun ruoasta''
↑Jokakertainen vastaukseni kaikille niille jotka siis eivät tiedä syömishäiriöstäni.
Mitä väliä, oikeasti? Pitäisikö aina olla syömässä jotain koulun sontaa? Niinpä.

Olen alkanut muuttua pikkuhiljaa kiltistä tytöstä pahaksi tytöksi.
Olen ehkä ottanut enemmän ''elä nyt, äläkä odota huomiseen''-asenteen.
Olen rikkonut enemmän rajojani, sääntöjä.. En olekaan enää se järkevä ja tottelevainen tyttö, joka ei lähes koskaan tee mitään superhullua.
Tottakai, jos olen tekemisissä aikuisten ja vanhuksien kanssa, niin olen kunnioittava ja näin.

Kuitenkin, vanhempani ovat aina olleet aika tiukkoja siinä, että käyttäydytään hyvin, ei kiroilla vanhemmille ja näytetä keskaria. Ei mennä kaupungille vetämään kännejä ja kuljeta tupakka suussa.
Olen aina halunnut kokea minkälaista on olla nuori, villi ja vapaa.
Ehkä sen aika on tullut nyt..?

ps. lisää kysymyksiä kommentteihin ja s-postiin(:

Jokainen Päivä On Elämisen Arvoinen

Aamulla vanhempani pitivät minulle juttelutuokion siitä, etten syö aamupalaa. Tottakai väitän aina vastaan ja sanon syöväni joka aamu. Eivät usko.
Äiti käski minun mennä herättämään isä aina aamuisin, ja söisin sitten tämän nähden. V*ttu

Isä ilmoitti punnitsevansa minut tästedes aina ennen jumppia joissa käyn. Paino ei kuulemma saisi laskea liikaa. 
Perk*le miksi muuten edes kävisin mm. Zumbassa, jos en aikoisi pudottaa painoa ja laihtua??

Kun vain ajattelenkin tuota aamuista juttelutuokiota, v*tutuskäyrä lähelle täyslukemia. Miksi muiden pitää puuttua tähän? Antakaa olla.

Kävin tänään kaupassa, ja kassalla oli ala-asteen kummioppilaani äiti. Hän sanoi minun kasvaneen, ja sanoi kauniiksi. Naurahdin vain hänen kommentilleen, maksoin ostokset ja lähdin. Hymyilin koko loppumatkan kotiin. Kotiin päästyäni menin peilin eteen ja kysyin hiljaa itseltäni ääneen: ''Olenko mä oikeasti kaunis?''
Tuollaiset kehut saattavat pelastaa koko loppupäivän. Omani se pelasti lähes kokonaan.

ps. Käykääpä laittamassa kysymyksiä tuonne kommentteihin tai lähettäkää sähkäriin(: