Life Can Be Unfair Sometimes, But That's Not Reason To Give Up On It

Keittiökaapissa oli kaksi valmiiksi avattua keksipakettia, jotka suorastaan huusivat nimeäni.

Ensin kieltäydyin. Tiesin, että jos otan yhden, vain yhdenkin keksin, tulen ottamaan toisen, ja kolmannen jne.

Mutta.. se huuto oli niin voimakas, etten kyennyt sulkemaan siltä korviani.

Marssin kaapille, ja sekunnin epäröinnin jälkeen avasin kummatkin keksipaketit, ja otin kummastakin ensin vain yhden keksin. Mutta se ei jäänyt siihen. Rohmusin ehkä noin 10 keksiä, joten en onneksi kuitenkaan vajonnut niin alas, että tyhjentäisin kummatkin paketit.

Kuitenkin, edellämainitun tapahtuman jälkeen toistui taas jälleen se sama vanha 'rituaali'. Oksentaminen.

Ja nyt suunnittelen päässäni jättävän päivällisen syömättä, ja ostavani sen sijaan jonkin leivän tms.

*huokaus*

Käytän edelleen niitä samoja housuja, joita käytin anoreksian aikana.
Eikä siinä sinänsä mitään, ne ovat päällä ihan ok. Mutta joka ikinen kerta, kun ylläni ovat jotkin niistä housuista, muistelen, kuinka ne roikkuivat päälläni, ja jouduin pitämään joissakin housuissa vyötä, että ne eivät olisi tippuneet yltäni.
Mutta.. enää en tarvitse vyötä, vaan ne housut suorastaan liimautuvat ihooni kiinni, eivätkä roiku.Ja tuon huomatessani vitutuskäyrän lukemat nousevat, ja tekee mieli alkaa itkeä. Voi vittu.

Kumpa oppisin hyväksymään itseni.

There Is Nothing Wrong With You. There Is A Lot Wrong With The World You Live In

 

Olen nyt käynyt kaksi kertaa terveydenhoitajalla punnituksessa. Enkä ole ollut iloinen saatuani tietää nykyisen painoni.
Viime kerralla paino oli 56 kiloa, ja muutama sata grammaa päälle...
Kummallakin kerralla on tehnyt mieli juosta pakoon niitä lukuja.

Kävin eilen psykologini luona, ja kerroin kaikista pahoista tunteista itseäni kohtaan.
Kerroin siitä, miten lähes päivittäin tunnen syylisyyttä ja suurta vihaa itseäni kohtaan, koska tunnen olevani niin iso, läski ja ruma.
Kuitenkin naureskelin pariin otteeseen, koska keskustellessamme huomasin, kuinka niin pienet ja typerät asiat saattavat vaikuttaa koko päivääni.
Esimerkiksi, jos syön pari ylimääräistä leipää, niin useimmiten tunnen koko loppupäivän olevani hirveän syyllinen ja lihava 
(juuri tällä hetkellä kirjoittaessani tuota esimerkkiä, syömishäiriömörkö suorastaan huutaa, että ne kaksi leipää ovat paljon, ja että niistä oikeasti lihoaa).
Tämä on niin naurettavaa!
Mutta silti, todella usein tuo syömishäiriömörkö on niin taitava uskottelija, että luovutan taistelun sitä vastaan, ja tyydyn vihaamaan sitä miltä näytän.
Vaikka juuri niin en saisi tehdä. Minun pitäisi taistella mörkö vastaan, ja järjellä oikeasti ajatella, että ei, sinä et lihoa kahdesta ylimääräisestä leivästä!

 Iloista tulevaa viikonloppua!

Crying Is The Only Way Your Eyes Speak When Your Mouth Can't Explain How Things Made Your Heart Broken

Olen yksin.

Kaikki on.. ei mitään. Mikä mua vaivaa?

Olen väsynyt. Tähän. Kaikkeen.

Lähes joka ikinen päivä on mennyt päin persettä. Miksi?

Koska olen syönyt muutaman suklaakeksin sekä suklaata tämän viikon aikana, ja sisimmässä raastaa syyllisyys. Se raastaa niin, että pian sisimpäni pulppuaa verta.

Aika raaka ajatuskuva.. Eihän mun pitäisi tuntea noin? Mähän yritän parantua! 

Ei muutaman keksin ja suklaan pitäisi pilata mun onnellisuutta. 

Mutta miksi se sitten pilaa? Jälleen.

Maanantaina pitäisi mennä uuden terveydenhoitajan luo, enkä todellakaan haluaisi.

Mua hävettää näyttää kroppaani muille. Vihaan sitä, koska en todellakaan ole sujut ulkonäköni kanssa. 

En ole ollut moniin vuosiin.

Tunnen olevani paljon rumempi nyt, kuin viimeksi silloin kun painoin alle 50kg. 

Ja tiedän että on väärin ajatella noin. Tiedän todella.