Seriously?

Koko viikko on ollut jokseenkin outo/jännä...
Olen ollut melkeinpä joka aivan älyttömän iloinen, johtuneeko sitten lomasta vai viime sunnuntain kokouksesta(jossa en kuitenkaan käynyt rukoiltavana syystä jos toisesta, mutta olen ihan tyytyväinen päätökseeni :] )..
Viikon aikana olenkin jo ehtinyt miettiä pariin otteeseen, että ehkäpä en tarvitsekaan masennuslääkkeitä, vaan pärjäisin ehkä ihan hyvin ilmankin.
Kuitenkin perjantaista asti mieli on ollut jokseenkin maassa, enkä tiedä syytä.
Syömisetkään eivät ole menneet kovin hyvin. En ole pitänyt kiinni 'yksi päivä viikossa herkkupäivä'-ajatuksestani, vaan olen herkutellut jonkin verran oikeastaan joka päivä.
Tosin se on myös näkynyt varsinkin näin loppuviikosta muun päivän aterioissa.
Mulla ei ole tehnyt nyt pariin päivään yhtään mieli ruokaa, ja usein jos olen halunnut syödä jotain/on tullut pieni nälkä/en ole osannut päättää mitä syödä esim. iltapalaksi, niin olen litkinyt teetä.
Olen kuitenkin syönyt päivän aikana vähintään lounaan muun perheen kanssa, sekä päivällisen, mutta muut ateriat ovat menneet päin prinkkalaa.

Mun kehonkuva on aivan pimennossa.

En tiedä olenko laiha, lihava vai normaali. Ehkä mun sekavaan ajatusmaailmaan vaikuttaa se etten tiedä mun painoa, eikä mulla oikein ole siitä mitään hajuakaan.

Katsoin tällä viikolla erästä tv-ohjelmaa, aiheena painonpudotus, jossa oli eräs nainen, joka oli pituudeltaan 161cm, ja painoltaan 90kg.

Itse siis olen 163cm pitkä, ja en ihan oikeasti pelleile, vaan musta oikeasti tuntui siltä, että mulla olisi ihan samanlainen kroppa kuin sillä naisella.

Tajusin jo siinä tilanteessa kuinka järkyttävää valhetta koko ajatus oli, ja jopa naurahdin sille. Mutta vaikka mä yritin kuinka ajatella järkevästi, niin musta edelleen todella, todella tuntui että olen yhtä iso.

En siis ole ikinä painanut saman verran, eikä painoni ole ikinä ylittänyt normaalin rajaa, ja maksimipaino koko mun elämän aikana on tainnut olla 60kg.

Mutta silti mä tunnen itseni yhtä läskiksi. Mitä ihmettä mun ajatusmailmassa on tapahtunut, ja mitä sielä on tapahtumassa!?

Masennuslääkkeitä Ja Harhailua

Viime perjantaina lääkeneuvottelussa päädyimme ottamaan mulle masennuslääkkeet käyttöön. Pienenä varoituksena tuli, että lääkkeen aloittamisen alussa saattaisi ilmaantua mm. unettomuutta, sekä mahdollisesti muita sivuvaikutuksia 

Onneksi itseni kohdalla minkäänlaisia negatiivisia asioita ei ole tullut esille [:

Kulunut viikko on mennyt aika hyvin ruokailujen suhteen.

Olen kuitenkin huomannut pelkääväni/vältteleväni joitakin ruoan ainesosia, mm. sokeria.

Mua on alkanut pelottamaan, että mitä jos tää juttu lähtee jossain vaiheessa suitsumaan alas päin.

Mulla on muutenkin tosi herkästi taipumusta syödä aika yksipuolisesti, esim. tällä hetkellä se tarkoittaa sitä, että syön aamupalaksi ja iltapalaksi ja joskus välipalaksi jogurttia ja mysliä.

Viikonloppuna olen menossa erääseen kokoukseen, jossa puhujana toimii eräs mies, joka on Jumalan voiman avulla parantanut monia kymmeniä ihmisiä erilaisista sairauksista.

Isä mainitsi mulle tänään asiasta, ja ehdotti että voisin käydä rukoiltavana. 

Olen miettinyt asiaa ja en pääse oikein minkäänlaiseen lopputulokseen päätöksissäni.

En tiedä olisinko valmis, tai pikemminkin, olenko vielä _halukas_ parantumaan, jos siis mulla olisi mahdolisuus parantua.
Eihän se siis todellakaan tarkoita, että aina kun käy rukoiltavana, niin parantuu. Ei, vaan jos parantuminen kuuluu Jumalan suunnitelmaan, niin silloin se toteutuu. Mutta kuten aikaisemmin jo sanoin, niin en todellakaan tiedä mitä mä haluan juuri nyt...

I'm Fine, I'm Just Not Happy

Päiväosaston jälkeen ruokailut ovat menneet suht hyvin, muutaman pari kertaa olen korvannut joitakin aterioita, mutta olen välttynyt oksentamiselta.

Ehkä tällä hetkellä vaikein asia on hyväksyä herkut osaksi elämää, eikä tuntea niistä syyllisyyttä.

Suurinpiirtein viime viikon alussa päätin aloittaa herkkulakon, joka olisi kestänyt muutaman viikkoa. Syy aloittamiseen oli, että päiväosaston jälkeen olin herkutellut luvalla lähes joka päivä, mutta kuitenkin tuntenut syvää syyllisyyttä lähes aina iltaisin.

Ehdoton herkkujen kieltäminen johti vain siihen, että ajattelin enemmän ja enemmän herkkuja.

Nyt kuitenkin päädyin hieman itselleni parempaan vaihtoehtoon, ja ehdottoman kieltämisen sijasta aion pitää aina kerran viikossa lauantaisin herkkupäivän.

Toivottavasti tämä onnistuisi, sillä en oikeasti haluaisi taas joutua siihen tilaan, että herkuttelen joka päivä jonka jälkeen myöhemmin tulee morkkis.

Huomenna, perjantaina, mulla on lääkeneuvottelu, jossa päätetään, että otanko masennuslääkkeet osaksi tämänhetkistä elämääni.

Tämän viikon alussa ajattelin etten tarvitsisi lääkkeitä.

Kuitenkin edellispäivästä lähtien olo on ollut erittäin alakuloinen ja uupunut.

Eilen purskahdin itkuun, samoin tänään, koska en oikeasti jaksa tätä.

Mulla on paha olla kotona riitojen keskellä, sekä siskoni haukkumisen ja vihan kohteena. On äärettömän raskasta kuunnella kuinka arvoton hänen mielestään olen ja kuinka hänelle olisi se ja sama jos kuolisin.

Viime päivien perusteella olen sitä mieltä, että aion ottaa masennuslääkkeet käyttöön.

Myös äiti ja isä ovat sitä mieltä, että mun tulisi ottaa lääkkeet.

Huomista odotellessa. Toivottavasti asiat menevät niinkuin on parhain.