Äiti tuli juttelemaan tiistaina. Se sanoi tietävänsä että mulla on bulimia. Kuulemma syön ihan hirveesti, ja sitte oksennan kaiken kuppeihin jne.. Äiti on sairastanut nuorena bulimian, joten olisi ollut ihan turhaa valehdella. Näin siis parhaaksi olla vaiti, ja puhua vain silloin kun pitäisi.
''Mutta Alicia, sä tiedät että kaikesta pääsee pois. Niin pääse bulimiastakin. Mutta.. mitä sä nyt meinaat.. haluatko sä tehdä tolle asialle jotain vai..?''
''Mun mielestä tälle ei tartte tehä yhtää mitää. Ihan hyvä näin. Kyllä mä tuun sitten sanomaan jos mä haluan tästä pois''
''Hyvä on, emmä pakota sua, sä teet itse niinkuin parhaaksi näet.'''
Äiti oli hetken hiljaa, ja jatkoi sitten:
''Mä haluan kuitenkin sun tietävän, että toi bulimia ei ole millään lailla ookoo, koska siihen voi kuolla. Mun lääkäri sanoi mulle silloin, kun sairastin buliamiaa, että jos mä en parane, niin mä kuolen ennemmin tai myöhemmin, koska sydän ei kestä kauaa sitä, kun se joutuu kestämään sitä 'painetta' mikä tulee oksennettaessa''.
Olin vain vaiti. Katsoin poispäin ulos ikkunasta. En mä kuole. Eihän mulle tule edes hirveästi painetta oksennettaessa, se tulee luonnostaan.
Keskiviikkona kävin salillla, tanssissa ja painonhallintajumpassa. Voitte vain kuvitella kuinka kipeinä kaikki paikat olivat. Torsataina koulussa oli vaikeaa kavuta ylös portaita, koska jalat meinasivat kaatua alta, sekä vatsassa vihloi nälkä. Neljä päivää ilman ruokaa.
Samana iltana leivoin mudcaken ajatellen perjantaita. Olin sopinut itseni kanssa, että saisin luvan pitää herkkupäivän perjantaina.
Perjantaina nälkä oli sietämätön. Vatsa oli järjettömän kipeä, kädet ja jalat olivat vieläkin kipeät keskiviikosta. Koulupäivän päätyttyä pyöräilin kauppaan. 100g karkkipussi, viineri, suklaata, kotona jääkaapissa odotti mudcake. Kotona paistoin myös lettuja. Vatsa oli kuin elefantilla.
Lauantaina kävin kaupungissa, ja herkuttelin itseni jälleen läskiksi. Pizzaa, jota söin ehkä viimeksi vuosi sitten ja mikä ei ollutkaan niin hyvää kuin mitä olin muistellut.. 300g karkkipussi yms.
En oikeastaan ole vihainen itselleni, koska annoin luvan syömiseen (tosin vain perjantaiksi), koska olin ollut muun viikon syömättä. Olen iloinen, että tämä viikko on pian loppu, ja huomenna on taas maanantai, eikä tarvitse syödä. Tarvitsemisella tarkoitan, että koska minulla ei ole ns. lupaa, en saisi/ei pitäisi syödä.
Ps. Kysymysten lähettäminen kysymyspostausta varten on jo päättynyt! Kiitos kaikista kysymyksistä(:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti