Tähänastinen viikko on mennyt vähän sekalaisesti. Toisaalta hyvin, mutta toisaalta huonosti.
Olen koko viikon ollut hirveän väsynyt ja aika alakuloinen, mikä näkyi tiistaina ja keskiviikkona, jolloin oksensin pahaan olooni. Ja sitten kadutti. Ja toisaalta ei kaduttanut.
Tiistaina jätin aamiaisen tahallani syömättä, ja se kostautui loppupäivästä. Söin epäsäännöllisesti, ja mussutin salmiakkia.
Tänään söin eilen tekemiäni sämpylöitä monta kappaletta tuntia ennen kello viittä, (jolloin olisi tarkoitus syödä päivällinen) joten sitten ei ollutkaan enää nälkä.
Sämpylöiden lisäksi tänään vatsaan on mennyt 300g porkkana-parsakaali-kukkakaali-sekoitusta, 175g jogurttia, 3 omenaa ja 2 mangopilttiä.
Aamupaino on pysynyt siinä 52 - 52,5 kilossa, mikä on ihan ok. Omasta mielestäni. Terkkari oli ilmoitellut hiukan huolissaan siitä äidilleni, koska pelkää painoni lähtevän laskukierteelle. Mutta ei se lähde. Olen aika varma siitä.
Olen oikeasi ollut itselleni vihainen koska en kykene syömään niinkuin normaalit ihmiset, ilman että tuntisin jonkinlaista syyllisyyttä.
Esimerkiksi, kun olen nähnyt kaupungilla tyttöjä kavereineen syömässä jossain kahvilassa kakkua ja keksejä ja muuta safkaa, olen miettinyt
''Mikä ongelma mulla oikein on? Miksen mä pysty syömään samalla tavalla rennosti? Mikä mua vaivaa? Mikä mussa on vikana? Mikä hitsin ongelma mulla on parantua?''
Toivottavasti teillä menee paremmin♥
Mullakin on syömishäiriö ja siks tiedän mistä puhun. Parantumiseen kuuluu ylä- ja alamäkiä. Kuulostaa tosi kliseiseltä, mutta se on ilmeisesti totta. Ihan hurjan paljon voimia sulle, sä voitat vielä ja saavutat sen oikeen elämän!
VastaaPoistaKiitos sulle!(:
PoistaKaikki tuollaiset kommentit tsemppaavat ihan hirveästi jatkamaan kohti syömishäiriötöntä elämää!(:
Halit!
voi sua... voimahaleja !!
VastaaPoistahaluutko liittyy mun blogin lukijaksi ? :)
http://juststaaaystrong.blogspot.fi/
sinulle on haaste blogissani!
VastaaPoistaSINUT ON HAASTETTU
VastaaPoistahttp://vaintaivasrajanani.blogspot.fi/2013/02/haaste.html
-Peikkotyttö
Sun blogisi on koskettava.
VastaaPoistaVoimia.