It's A Long Road

Tämä päivä on taas yksi niistä kerroista, jolloin joudun tulemaan tänne blogiin pyytämään anteeksi epäaktiivisuuttani. Pahoittelen tosissani, että sitä tapahtuu vähän liiankin usein. Anteeksi:/

Mun päivät on vain aika lailla taas olleet samanlaisia koulun alettua:
Syön aamiaisen, menen kouluun ja sieltä kaupungille tai kirjastoon, kotiin päivälliselle, yritän tappaa aikaa odotellessani kellon olevan puoli kahdeksan, jolloin pääsen syömään iltapalan. Tunti pari iltapalasta rupean hoitamaan iltatoimiani, ja noin yhdentoista maissa makaan sängylläni odottelemassa unen saapumista.
Eli ei tuosta löydy oikein mitään, mikä olisi niin kiinnostavaa, että se olisi kertomisen arvoista.. minun mielestäni..

Tosin poikkeuksellisesti kävin tänään verikokeissa. Jouduin istumaan terveyskeskuksessa tunnin, ennen kuin pääsin kokeisiin. Mutta itseasiassa ei haittaa vaikka joudunkin joskus odottamaan muutaman tunnin. On vain ihana fiilis, kun tietää, että nyt saa vain istua, eikä tarvitse hetkeen mennä mihinkään.

Lisäksi vajosin taas jäätelön ja suklaan pariin, ja kaduttaa. Mutta, en oksentanut, enkä aiokaan. Ei se ole sen arvoista. Jos oksentaisin, mulla ei olisi hyvää syytä urheilla. Syömisestä juuri saan sitä intoa liikkua, ja rakastan sitä(: Ihan oikeasti!
Mielummin poltan kaloreita ja hiilareita ja kaikkea muuta vastaavaa kivalla tavalla, nauttien, kuin että oksentaisin kippoihin/vessanpönttöön tuntien painetta kurkussa ja peläten kiinni jäämistä.

Lisäksi, näin lopuksi, haluan toivottaa teille kaikille onnellista ja parempaa uutta vuotta!
Ottakaa riskejä, eläkää täysillä, oppikaa rakastamaan ja arvostamaan itseänne ja ymmärtäkää, että terve elämä voi olla jopa parempaa kuin syömishäiriön kanssa sotiminen!♥