Maybe It's Not About The Happy Ending, Maybe It's About The Story

54kg.  
Are you kidding me?

Pitäisi käydä useammin lenkillä.
Kävin eilen ensimmäistä kertaa lenkillä varmaan viikkoon. KOSKA OLEN LÄSKI
Tämä on yhtä tuskaa. Tuntuu että olen jymähtänyt paikoilleni. Että jään tähän painoon ja kokoon, enkä laihdu tästä ollenkaan

Eikö ole aika epäreilua, että jotkut ovat luonnostaan pyöreämpiä, toiset hoikkia ja toiset normaaleja?  Mikseivät kaikki voisi olla luonnostaan hoikkia, eikö se olisi reilumpaa?

En pysty ymmärtämään, miten jotkut niistä ihmisistä, jotka ovat vähän pyöreämpiä, pystyvät suhtautumaan kehoonsa niin hyvin ja olemaan ylpeitä omista muodoistaan? Olen niin kateellinen. He pystyvät elämään tyytyväisinä syömisistään huolimatta.
Miksen minä voi hyväksyä itseäni tälläisenä? Miksi en vain voi päättää ajatellan, että olen ihan hyvä näinkin, ja syödä normaalisti?
Ehkä siksi, koska olen muodostanut kuvan pääkoppaani, että olen kauniimpi laihana. Ehkä siksi, että luulen kelpaavani muille ollessani vain luuta ja nahkaa.
Ja vaikka kuinka yrittäisin ajatella, että minun ei tarvitse olla laiha saadakseni hyväksynnän, en pysty siihen. En oikeasti. Yitän ja yritän, mutta ei. That's impossible.

Ajatukset ovat pyörineet ympyrää koko päivän, koska minulla on eräs ystävä (poika), jonka kanssa on eräänlaisia ongelmia. En ole varma, onko ystävyyssyhteemme aito.
Koulussa hän on kuin ei huomaisikaan, ja kun olemme kaupungilla, hän ei halua mennä kanssani yleisille paikoille siltä varalta, että sielä olisi hänen muita ystäviänsä.
Ei hän ole sanonut näin, mutta kyllähän tekin tiedätte miten jotkin asiat ovat ilman sanomistakin.
Tuntuu että hän häpeää minua. Mutta olemme olleet ystäviä kohta 6 vuotta, enkä missään tapauksessa voisi harkita välien poikitsemista.

Hän on melkein täydellinen ystävä, ilman tuota yhtä 'pientä' sivuseikkaa, joka häiritsee aivan suunnattomasti.
Olen ihan pihalla. En tiedä mitä tehdä, vai pitäisikö edes tehdä mitään? Jos antaisin asian olla. Ehkä.. ehkä se menee ohi.. joskus.