I'm Fine, I'm Just Not Happy

Päiväosaston jälkeen ruokailut ovat menneet suht hyvin, muutaman pari kertaa olen korvannut joitakin aterioita, mutta olen välttynyt oksentamiselta.

Ehkä tällä hetkellä vaikein asia on hyväksyä herkut osaksi elämää, eikä tuntea niistä syyllisyyttä.

Suurinpiirtein viime viikon alussa päätin aloittaa herkkulakon, joka olisi kestänyt muutaman viikkoa. Syy aloittamiseen oli, että päiväosaston jälkeen olin herkutellut luvalla lähes joka päivä, mutta kuitenkin tuntenut syvää syyllisyyttä lähes aina iltaisin.

Ehdoton herkkujen kieltäminen johti vain siihen, että ajattelin enemmän ja enemmän herkkuja.

Nyt kuitenkin päädyin hieman itselleni parempaan vaihtoehtoon, ja ehdottoman kieltämisen sijasta aion pitää aina kerran viikossa lauantaisin herkkupäivän.

Toivottavasti tämä onnistuisi, sillä en oikeasti haluaisi taas joutua siihen tilaan, että herkuttelen joka päivä jonka jälkeen myöhemmin tulee morkkis.

Huomenna, perjantaina, mulla on lääkeneuvottelu, jossa päätetään, että otanko masennuslääkkeet osaksi tämänhetkistä elämääni.

Tämän viikon alussa ajattelin etten tarvitsisi lääkkeitä.

Kuitenkin edellispäivästä lähtien olo on ollut erittäin alakuloinen ja uupunut.

Eilen purskahdin itkuun, samoin tänään, koska en oikeasti jaksa tätä.

Mulla on paha olla kotona riitojen keskellä, sekä siskoni haukkumisen ja vihan kohteena. On äärettömän raskasta kuunnella kuinka arvoton hänen mielestään olen ja kuinka hänelle olisi se ja sama jos kuolisin.

Viime päivien perusteella olen sitä mieltä, että aion ottaa masennuslääkkeet käyttöön.

Myös äiti ja isä ovat sitä mieltä, että mun tulisi ottaa lääkkeet.

Huomista odotellessa. Toivottavasti asiat menevät niinkuin on parhain.