Tällä - ja edellisviikolla päiväosastolla harjoittelin margariinin käyttöä leivällä pienissä osissa. En pystynyt katsomaan sitä rasvaa, vaan piti aina taittaa leipä.
Keskiviikkona kuitenkin asetin itselleni tavoitteeksi laittaa levitettä koko leivälle ja syödä leipä niin, että näen margariinin. Ahdistuksesta huolimattaa onnistuin, enkä sitten loppujen lopuksi kuollutkaan.. (:
Samaisena päivänä lähdimme perheeni kanssa reissuun. Olin aika luottavaisin mielin siitä, että osaisin hoitaa ruokailuni hyvin, joten lähdin hyvillä mielin.
Kun ruokailuaika sitten tuli, suuntasin Subway:hin, ja ostin tonnikalasalaatin.
Istuttuani yksin pöytään, ahdistuin aivan järkyttävästi, olin vihainen itselleni siitä, että olin ottanut salaattiin majoneesia, ja mietin vakavissani, veisinkö salaatin roskiin ja korvaisin aterian herkulla.
Pohdittuani jonkin aikaa, en lopulta heittänyt salaattia pois, vaan otin osan tonnikalasta ja vihanneksista pois, ja söin salaatin.
Se oli ihan hyvää, eikä ruokailutilanteen jälkeen enää ollut niin paha olo.
Torstai, viimeinen päivä osastolla oli ihana(:
Ryhmästämme tuli neljän viikon aikana erittäitiivis ja läheinen, ja itselleni päiväosaston tiloista oli muodostunut jo vähän niinkuin toinen koti, ja hoitajista sekä ryhmästämme oli muodostunu toinen perhe.
Ensimmäisen päiväosastojakson päätyttyä oli silloinkin vaikea lähteä, mutta nyt toisella kerralla se oli entistä vaikeampaa.
Kyyneleet virtasivat kotimattkalla, ja samoin myöhemmin illalla.
Tuntuu vaikealta sisäistää ajatusta siitä, etten enää menekään maanantaina päiväosasatolle, vaan kouluun..
En enää pääse pakoon stressaavaa, kiireistä ja uuvuttavaa normaaliarkea, vaan nyt pitää oppia elämään sen keskellä ja yrittää selvitä..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti