Tunnen itseni olemattomaksi. En ulkonäöltä, vaan tuntuu etten olisi olemassakaan, ettei kukaan näe minua.
Tänään oli koulussa terveydentarkastus. En menny, enkä aio mennä. En jaksa ruveta valehtelemaan päin naamaa, en jaksa keksiä ruokapäiväkirjaa, en jaksa mennä puntarille jonkun muun käskystä, en jaksa niitä ajatuksia ''mitä terkkari ajattelee vartalostani, painostani, pituudestani tai minusta'', en jaksa mitään. huokaus
Ruokailussa porukkamme keskustelu jotenkin ajautui terveydentarkastukseen. Minulta kyseltiin, miksen mene. Selitin, että olisi pitänyt mennä jo aiemmin, mutta koska olen jättänyt ne käynnit väliin, en halua mennä kuuntelemaan valitusta siitä miksen ole utllut. No, yksi porukamme pojista kysyi miksi minun olisi pitänyt käydä terkkarilla. Sanoin sen olevan yks mun juttu. Tämä poika halusi arvailla syitä miksi, ja kysyi liittyykö se syömisiini. Vastasin kieltävästi ja katsoin ystävääni(joka tietää) ilmeellä ''nyt se arvasi''. Hiljaisuus. Poika kysyi uudellen. Vastasin kielteisesti ja sanoin, että tuskin tämä tietäisi. Kohta tämä poika kysyi :
- Onko sulla joku syömishäiriö?
-(naurahdus) No ei oo. Minkä takia sä tollaista ajattelit?
- No kun sä et syö ollenkaan, ja aina jos sä otat ruokaa sun lautaselle, niin sä sotket sen ja heität pois.. niin mä vähän ajattelin..
- No koulussa on niin paskaa ruokaa, niin en mä rupea tällaistä syömään.
- Njaa...
Ruokailusta poistuessamme ystäväni vei minut sivummalle, ja kertoi, että samat pojat olivat aiemmin tänä vuonna kyselleet, mikä minulla on.
En olisi osannut ajatella, että joku poika osaisi tehdä tuollaisia johtopäätöksiä käytökseni perusteella :0
Yksi iloitsemisen aihe : huomenna parturiin! Pääsen vihdoin tästä juurikasvusta eroon!(:
Eipä tässä muuta, parempia päiviä teille♥
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti