Todellakin, vihaan viikonloppuja. En saa pidettyä itseäni kurissa, mikä siis johtaa herkutteluun. Tosin eilen olisin voinut olla kokopäivän syömättä, koska porukat olivat poissa, mutta tein äitienpäivä-lahjani valmiiksi, ja sehän oli suklaasta tehty sydänkori, johon laitoin paljon karkkeja. Jäljelle jääneen suklaan siis söin, hyvä minä. Epätoivoisena ahmin Marabou-keksejä(120kcal PER KPL), monta siivua leipää, vaaleaa ja ruista. Mitäs muuta.. Vitaline-jogurtin kera murojen ja rasvanpolttokeittoa, jonka valmistin samana päivänä(eikä ole tehonnut).
No, ei ole tämäkään päivä yhtään sen parempi, suklaata on naamaan väännetty ja oksennettu.
Olen niin turhautunut elämääni. Haluan vain pois kotoa. Innostuin juuri ajatuksesta kirjoittaa, mitä ruokia keittiöstäni löytyisi tulevassa asunnossani, joten tässä lista, joka tuskin kiinnostaa ketään :
• Vitalinea-Jogurtteja
• Coca-cola Zero
• Ruisleipää
• Hedelmiä(mukaan lukien persikkatölkit)
• All-Bran-muroja
• Vähäkalorisia marja-ja hedelmäkeittoja
Tappelin tänään isäni kanssa. Menin huoneeseeni, ja päätin, etten tänään aio poistua sieltä(ja kuitenkin poistuin). Isä tuli istumaan sänkyni päähän ja höpötti siitä, kuinka minun pitäisi yrittää hillitä itseäni enkä saisi olla siskolleni niin töykeä. Miten niin MINÄ olin töykeä, siskoni oli menossa tietokoneelleni soittamaan musiikkia, kun olin unohduksissani jättänyt Höyhenen Kevyt-sivuston päälle.
Kielsin häntä, ja vastauksena tuli ivallinen vastaus : ''Kylläpäs soitan!''. Kielsin häntä menemästä koneelle ja isä suuttui MINULLE, mitä muka tein väärin? Helou.
No, isän lähdettyä itkin. Itkin omaa elämääni, koska kaikki vihaavat minua, koska olen lihava, koska minulla ei ole ketään(omaa rakasta) ja koska ei ole tarpeeksi hyvää syytä elää(enää).
Nukahdin kyyneliini. Näin unia eri osissa, mutta yhdessä niistä kävelin siskoni huoneeseen ja lattialla oli puntari. Isä tuli muutaman tunnin kuluttua herättämään minua.
Mutta kuitenkin, pelkään oikeasti ihan h*mmetin paljon, että siskoni sairastuu johonkin syömishäiriöön. Hän ei ansaitse sitä. En vain uskalla puhua asiasta vanhempieni kanssa, koska äitini kantaa aivan käsittämättömän suurta taakkaa , ja jos kertoisin isälleni, hän puhuisi asiasta äidin kanssa. En tiedä mitä pitäisi tehdä, pitäisikö mennä puhumaan siskoni kanssa? Mitä sanoisin hänelle?
En kestä tätä enää.
Minulla on ihan sama ongelma oman siskoni kanssa tällä hetkellä. Ei toiselle oikein voi sanoa mitään, kut itse tietää miltä se tuntuu... On siskojen suojelemiseen kuitenkin pakko olla joku keino. Se löydetään kyllä :)
VastaaPoistavoimia sinulle ♥
Jollain tapaa rauhoittavaa kuulla, etten ole ainoa, olla on kyseinen ongelma siskon kanssa, mutta myös surettaa että jollakin muulla on samanlainen ongelma :( Toivottavasti pian löytyisi se keino, jolla suojella omaa siskoa(:
PoistaJakselemisia♥
Mulla on samoja ongelmia mun siskon kanssa. Se on vasta 12-vuotias ja jotenkin kauheen viaton ja aito. Se tuli toissapäivänä innoissaan kertoon mulle, et se ei nykyään syö juuri enään mitään. Mä sanoin sille, et se on niin hoikka et sen pitää syödä. En usko et se kuunteli.
VastaaPoistaEi kuitenkaan kannata syyttää itteensä, jos sisaruksilla alkaa näkyyn samanlaisia oireita, kun ittellä. Anoreksia on osittain perinnöllistä ja uskon, että munkin sisko ois ryhtynyt laihduttaan jopa ilman mun huonoo esimerkkiä.
Mut ainahan voit yrittää parhaas mukaan olla sille hyvä roolimalli. Tsemppiä! :)
Oma siskoni on myös vasta 12-vuotta(hassu yhteensattuma :D ).
PoistaKun kerroit, että syömishäiriö on osittain perinnöllistä(tiesinkin tästä jo aikaisemmin), uskon tämän olleen vaikuttajana minuun sekä nähtävästi pikkusiskooni. Äitini siis on nuorena sairastanut bulimian.
Kahistuin, kun kerroit siskosi tulleen innoissaan kertomaan syömisestään:0 Niin nuori, elämää jäljellä vaikka toisille jakaa, ja on päätynyt tuohon tilanteeseen.
Olen jo muutamia kertoja miettinyt, pitäisikö mennä puhumaan ala-asteen terkkarille, jos hän mitenkään pystyisi auttamaan..(?)
Voimia sinulle<3
Kiitos kun kommentoit <3 se tässä on yksi kamalimmista puolista, kun en oikeasti enää näe itseäni enkä tiedä minkä kokoinen oon, toisinsanoen kehonkuvani on aivan päin helvettiä.
VastaaPoistatämä on kamala sairaus, voimia ja haleja sinullekkin hirveän paljon <3