Keittiökaapissa oli kaksi valmiiksi avattua keksipakettia, jotka suorastaan huusivat nimeäni.
Ensin kieltäydyin. Tiesin, että jos otan yhden, vain yhdenkin keksin, tulen ottamaan toisen, ja kolmannen jne.
Mutta.. se huuto oli niin voimakas, etten kyennyt sulkemaan siltä korviani.
Marssin kaapille, ja sekunnin epäröinnin jälkeen avasin kummatkin keksipaketit, ja otin kummastakin ensin vain yhden keksin. Mutta se ei jäänyt siihen. Rohmusin ehkä noin 10 keksiä, joten en onneksi kuitenkaan vajonnut niin alas, että tyhjentäisin kummatkin paketit.
Kuitenkin, edellämainitun tapahtuman jälkeen toistui taas jälleen se sama vanha 'rituaali'. Oksentaminen.
Ja nyt suunnittelen päässäni jättävän päivällisen syömättä, ja ostavani sen sijaan jonkin leivän tms.
*huokaus*
Käytän edelleen niitä samoja housuja, joita käytin anoreksian aikana.
Eikä siinä sinänsä mitään, ne ovat päällä ihan ok. Mutta joka ikinen kerta, kun ylläni ovat jotkin niistä housuista, muistelen, kuinka ne roikkuivat päälläni, ja jouduin pitämään joissakin housuissa vyötä, että ne eivät olisi tippuneet yltäni.
Mutta.. enää en tarvitse vyötä, vaan ne housut suorastaan liimautuvat ihooni kiinni, eivätkä roiku.Ja tuon huomatessani vitutuskäyrän lukemat nousevat, ja tekee mieli alkaa itkeä. Voi vittu.
Eikä siinä sinänsä mitään, ne ovat päällä ihan ok. Mutta joka ikinen kerta, kun ylläni ovat jotkin niistä housuista, muistelen, kuinka ne roikkuivat päälläni, ja jouduin pitämään joissakin housuissa vyötä, että ne eivät olisi tippuneet yltäni.
Mutta.. enää en tarvitse vyötä, vaan ne housut suorastaan liimautuvat ihooni kiinni, eivätkä roiku.Ja tuon huomatessani vitutuskäyrän lukemat nousevat, ja tekee mieli alkaa itkeä. Voi vittu.
Kumpa oppisin hyväksymään itseni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti