Even Mistakes Mean You're Trying

Mun kehonkuvani hahmottaminen on jollakin tasolla edistynyt.
Tiedän etten ole läski, vaikka siltä saattaisi tuntua.

Tiedän myös etten ole ihan tikku.

Haluaisin sanoa, että kroppani on normaalikokoinen/hoikka.

Kuitenkin sana normaali aiheuttaa ainakin itsessäni tosi paljon negatiivisia ajatuksia.

Sana normaali tuo mulle heti ensimmäisenä mieleen pullean ihmisen, joka nauttii syömisestä ihan hirveästi, ja syö paljon.

Hoikka taas..tuntuu etten ole tarpeeksi arvokas sanoakseni olevani hoikka.

Tuntuu että olen liian lihava sopiakseni hoikan muottiin. 

Pää on ihan sekaisin.. olen vähän hukassa..

Ruokailujen kanssa pärjääminen on mennyt aikamoista vuoristorataa.

Muutama viikko sitten ei pitkähköön aikaan tehnyt oikein mitään mieli eikä ollut nälkäkään.

Nyt ruokahaluni on hieman parempi, mutta silti mulla on alkanut ilmetä jälleen ongelmia ruoan kanssa. 

Välillä syön ateriasuunnitelman mukaisesti, välillä en sinnepäinkään. Pohdin nykyisin paljon enemmän niitä samoja pohdintoja kuin vuosi pari sitten:

"Voinko/kannattaako mun syödä tota? Kumpi turvottaa enemmän, kumpi lihottaa enemmän? Ähh, ehkä en syö mitään.."
Sen sijaa oksentelu on pysynyt kurissa(:

Haluaisin pyytää vanhemmiltani apua, mutta on hirveän vaikeaa tuottaa pettymystä ettei onnistukaan suoriutumaan parantumisessa niin hyvin kuin mitä vanhemmillani on kuva tällä hetkellä.

Miten tämä voi olla näin vaikeaa?

Oon syönyt kuukauden verran masennuslääkkeitä, ja niiden vaikutuksen pitäisi alkaa pikkuhiljaa näkymään.

Itse en ole oikein huomannut ainakaan vielä oikein mitään, mutta ehkä mun pitää vain jaksaa odottaa jonkin aikaa vielä..

Turhauttaa vain kun asiat ei suju niin kuin toivoisin niiden sujuvan.

Viikonloppuna on eräs nuortentapahtuma jossa myös yövyn.

Pelottaa että miten ruokalut oikein sielä menee...

Toivottavasti kaikki kuitenkin kääntyisi pian parhain päin... (: