En ollut itseeni tyytyväinen, mutta ajattelin, että olisin tarpeeksi hyvä, jos pudottaisin painoani. Vain 5kg, ei yhtään enempää.
Päätin aloittaa heti joulun jälkeen.
Joulukuussa sairastuin masennukseen.
Vanhempani ihmettelivät laihtumistani, vaikka mielestäni minussa ei ollut tapahtunut mitään muutosta.
Sanoin kaiken olevan hyvin, eihän minulla ollut mitään hätää.
Vanhempani eivät uskoneet, että voisin hyvin, vaikka toisin väitin.
He kyselivät ja kyselivät, kunnes myönsin heille laihduttavani.
Painoni oli lievässä alipainossa. Olin tyytyväinen. Mutta voisinhan vielä pudottaa toiset 5kg, ei kukaan sitä huomaisi.
2 viikon päästä olisi leiri, jolle menisin isoseksi. Ei tarvitsisi syödä, tai olla vanhempieni silmätikkuna, jes!
Leirin koittaessa eräs ystäväni huolestui, kun en saapunut ruokailuihin, söin vain mukaan pakkaamiani luumuja, 3 luumua per päivä.
Ystäväni kävi purkamassa yhteiselle läheiselle aikuisystävällemme(sanotaan nyt vaikka Johannalle) (sekä nykyiselle tukihenkilölleni) huolensa.
Samana iltana mennessämme pesemään hampaita, ystäväni kertoi minulle olevansa huolissaan minusta. Vakuuttelin kaiken olevan hyvin. Hän purskahti itkuun ja halasi minua. Hän sanoi, että tiesi minun sairastavan anoreksiaa, sillä hänellä oli toinen ystävä, joka sairasti kyseistä syömishäiriötä. Hän näki minun käyttäytyvän samoin.
Lopulta kerroin elämäni olevan täysin hajalla. Olin ruvennut tupakoimaan, käyttämään alkoholia ja sairastunut anoreksiaan.
Seuraavana päivänä Johanna tuli luokseni ja käski minua tulemaan kanssaan päivälliselle. Silmäni laajenivat, olin pelosta suunniltani, en minä voinut syödä, en voinut ! Maailmanloppu oli tulossa, tai siltä minusta tuntui.
Otin kuitenkin yhden perunan ja vähän kastiketta. Söin annoksestani puolet. Olin turvoksissa. Koska viimeksi olin syönyt niin paljon!?
Leiri loppui seuraavana päivänä, huh, pääsisin kotiin, ja porukat tulisivat vasta illalla.
Parin viikon päästä koulussa eräs opettaja pyysi minua tulemaan luokseen.
Hän kertoi olevansa huolissaan minusta yhdessä muiden opettajien kanssa, olin kuulemma laihtunut silmissä. Hän lähetti minut seuraavana päivänä terkkarille.
Terkkari sanoi lähettävänsä minut psykologille ja lääkäriin kokeisiin.
Minut piti saada paranemaan. Mutta en minä sitä halunnut, olin jo tottunut ruokailutapoihini, uuteen, parempaan elämääni.
Maaliskuun alussa olin jo huomattavasti parempi, olin ruvennut käymään terkkarilla, psykologilla ja tukihenkilöni luona säännöllisesti. Paino oli noussut 2kg. Päätin suunnata kohti terveellistä elämää, söisin ja liikkuisin hyvin.
Mutta muutaman viikon päästä tapahtui jotain. En halunnut elää terveellisesti, halusin palata takaisin. Tunsin itseni lihavaksi, halusin laihtua.
Päätin, etten kertoisi kellekkään päätöksestäni vaikka joku kysyisi, minun pitäisi vain valehdella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti