Eilinen meni ''hieman'' sörsseliksi syömisten osalta, onneksi sentään menin iltapalan jälkeen lenkille.
Kasvissuunnitelmani tänään on kuitenkin mennyt (ainakin tähän asti) hyvin, eli tämän päivän ruokasaldo :
•300g Porkkanaa, parsa- ja kukkakaalia paistettuna (n.90kcal)
• Lisäksi aioin leffasyömisiksi ottaa persikka tölkin (n.80kcal)
Yhteensä: n. 170kcal
Paino taas ei suostu laskemaan, mutta (toivottavasti) taitavat olla nesteitä...(:
Olen tänään saanut katsella peilikuvaani hieman tyytyväisempänä, kiitos Ana♥
Kirjauduin tuonne Hyöhenen kevyt foorumille, enkä malta odottaa että pääsen lukemaan keskustelupalstoja yms. :)
En ole käynyt tukihenkilöni luona n. 2kk (niinkö pitkä aika siitä jo on??), ja hän lähetti 2 päivää sitten viestin jossa kysyi, onko minulla tarvetta jutella. En ole vielä vastannut, mutta tänään on pakko, tai muuten hän rupeaa ihmettelemään (turhaan). Aion vastata, että kaikki on hyvin eikä minulla ole oikeastaan mitään erikoisia tai vähemmän erikoisia asioita kerrottavana. Näin.
En vain ole juuri nyt sillä tuulella, että menen käymään hänen luonaan valehtelemassa päin naamaa. En jaksa, en halua tehdä niin.
Kävin eilen kirjastossa, lainasin elokuvia, ja päätin, että pidän leffailtoja. Eilen katsoin hauskan, romanttisen leffan.Tänään sama meno jatkuu, eri leffalla tietysti(:
Uutisia :
Olen haikeana todennut, että olen rakkauden puutteessa.
Olen viettäny sinkkupäiviäni 10 kk, ja olo tuntuu hieman yksinäiseltä. Olisi ihanaa, jos voisi käpertyä oman rakkaansa kainaloon, istua tämän sylissä ja tuntea olevansa kevyt, pusutella, puhua ja muuten vain viettää aikaa kaksin, Minulla ei itseasiassa ole ikinä ollut suhdetta, jossa olisimme viettäny boyfrendin kanssa leffailtaa, tai käpertyneet sohvalle vain olemaan kaksin tms. Melkein aina mukana on ollut joku poikaystäväni ja minun yhteinen ystävä(t).
Mutta jokatapuksessa, ehkä ihanin kokemukseni oli, kun kävimme yhteisten ystäviemme kanssa uimassa boyfrendini luona, ja menimme kaikki yhdessä saunaan(me 2 tyttöä ja 2 poikaa), jossa pojat antoivat meille saunahieronnat♥
Teitä tuskin edes kiinnosti nämä mun rakkaushömpötykseni, joten antakaa anteeksi.
Jälleen teitä ihanuuksia on tullut lisää, kiitos, piristätte mun päivää♥
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti